Otsikon kysymys on varmasti tuttu meille monille.

  • Niin työssä oleville, yrittäjille, opiskelijoille kuin työttömillekin

Itse olen paininut tämän asian kanssa viime vuosina  Yritykseni toimii sesonkiluonteisella alalla. Osan vuodesta töitä on niin, että juostaan tukka putkella ja osa kuukausista on sellaisia, että ehtii töiden puolesta pyörittelemään peukaloita ja vaikkapa syljeksimään kattoon. Kuten jotkut asian ilmaisevat.

Takana ovat ne vuodet, jolloin sesonkiajan tuloilla pärjäsi koko vuoden. Tästä on pitänyt huolen muuttunut markkinatilanne ja kiristynyt kilpailu. Uusia tulonlähteitä on pitänyt etsiä. Niin itse yritystoimintaan kuin sen ulkopuoleltakin.

Pari vuotta sitten löysin tuttavayrittäjän vinkkaamana pienen lisätulon alalta, jota en aikaisemmin olisi voinut kuvitellakaan. Rupesin tekemään keikkaa tuote-esittelijänä. Sillä alalla on jatkuva pula tekijöistä ja siksipä haluan jakaa kokemukseni muillekin. Ja kannustaa kysymään alalta keikkoja.

Tämä artikkeli ei ole kaupallista yhteistyötä. Koska tiedän, että yhteistyökumppanini tarvitsee tekijöitä Jyväskylään ja muuallekin ja koska olen tyytyväinen yhteistyöhön heidän kanssaan, rohkenen mainita nimen Johdin Oy ja kehottaa kiinnostuneita ottamaan yhteyttä heihin. Alalla on toki monia muitakin yrityksiä.

Olen aikaisemmin monesti kaupoissa kulkiessani seurannut tuote-esittelijöiden työskentelyä ja ajatellut, että tuohon en minä ainakaan pystyisi.  Enkä minä niitä töitä silloin pari vuotta sittenkään varsinaisesti kysellyt.

Kyselin vinkin saatuani hyllyttäjän työkeikkoja. Ajattelin, että saisin vähän lisätuloja ja liikuntaakin, jos saisin toimeksiantoja eri tuotteiden hyllytykseen marketeissa.  Eikä tarvitsisi myydä mitään. Tältä pohjalta tein sopimuksen.

Hyvin pian minulle kuitenkin soitettiin ja kysyttiin, että koska minulla on talon kanssa nyt sopimus, enkö voisi ottaa tuote-esittelijän keikkoja. Niiden tekijöistä, kun on pulaa. Ja minä lupasin. Ajattelin, että saanpahan vähän kokemusta markkinoinnin tästäkin puolesta ja voin hyödyntää sitä, kun koulutan tulevia yrittäjiä.

Ennen ensimmäistä keikkaa olin kauhusta kankea. Valvoin lähes koko yön ja olin aivan varma, että nyt tulee fiasko.  Vaikka puhun työkseni ihmisten kanssa, ajattelin, että samoilla eväillä en osaa myydä tuotteita kaupoissa. Olen pohjimmiltani hyvin ujo ja olin varma, että en uskalla ottaa kontaktia ihmisiin. Pelkäsin myös, että jos joku tuttu näkee ja ajattelee, että meneepä sen yrityksellä huonosti, kun sen pitää tehdä tällaistakin työtä. FB-päivityksessäkin kirjoitin meneväni työkeikalle asiakasrajapintaan.

Kaikki tämä oli turhaa märehtimistä ja hävettävää ennakkoluuloisuutta.  Heti alusta asti huomasin, että pystyn oikein hyvin ottamaan kontaktia, saamaan ihmisiä pysähtymään ja juttua aikaiseksi. Ja tajusin, että työ on arvokasta työtä. Ja vaativaa. 

Kovin suurta lisäbisnestä tästä ei minulle ole tullut, koska liian moni tarjotuista keikoista menee päällekkäin yritykseni työkeikkojen kanssa. Pieni pettymys oli se, että sesongit molemmilla aloilla ovatkin osittain päällekkäisiä. Helposti kipeytyvä jalka on toinen syy siihen, että olen tulevan kevätkauden pyytänyt saada olla ns. hyllyllä ja yritän saada jalan kuntoon.

Kokonaan en riveistä halua pois, koska haluan pitää tätä yhtenä takaporttina, jos yrityksen työkeikat rupeavat vähenemään.  Ja koska kysyntä on Etelä-Suomessa vielä kovempaa kuin Keski-Suomessa, haaveena on, että sitten kun olen taas vetreämpi, voisin välillä keikkailla siellä ja viettää aikaa samalla lastenlasten kanssa.

Niille, jotka haluavat lisätuloja, suosittelen lämpimästä keikkailua tuote-esittelijänä. Jos aikataulut sopivat, tulojakin kertyy.

Alalla tarvitaan  oma-aloitteisuutta, organisointikykyä, kykyä ottaa kontaktia ja saada asiakas kiinnostumaan, tilannetajua ja kykyä ottaa huomioon sekä tuotteiden valmistajan, markkinointitoimiston että esittely-ympäristönä olevan kaupan toiveet. Yrittäjätaustasta on tässä kyllä apua. Ja siitä, että ei teeskentele vaan oma oma itsensä.

Liity postituslistalle

Liity postituslistalle

Saat tiedon sähköpostiisi, kun julkaisen uusia blogipäivityksiä

Kirjeen tilaus onnistui