Reissutyö on minun elämäntapani. Olen yrittäjä, jolla suurin osa tuloista tulee keikoista kotipaikkakunnan ulkopuolella. Aiemmin reissusin lähes päivittäin pitkin ja poikin Keski-Suomea ja Savoa. Nykyään asun sesonkiaikaan osan ajasta Jyväskylässä ja osan kotona Pihtiputaalla. Vaihdan paikkakuntaa epäsäännöllisesti milloin mitenkin. Päivittäinen reissutyö on jäänyt vähemmälle. Tähän liittyvistä asioista olen kirjoittanut aiemmin artikkelissa Yrittäjän reissutyö.
Nyt mielen päällä on, kuinka reissutyö ja säännölliset harrastukset sopivat yhteen. Kuinka harrastuksiin voi sitoutua? Osallistua juttuihin, joissa tapaa muitakin ihmisiä. Mihin voi lähteä mukaan, kun aina on väärällä paikkakunnalla, kun jotakin tapahtuu? Mistä saa harrastusseuraa, kun yksin on niin huono lähtemään liikkeelle vapaa-aikana? Tähän kuulisin mielelläni vinkkejä muilta vastaavassa tilanteessa olevilta.
Tarkoittaako reissutyö sitä, että on sosiaalinen irtolainen? Yksin öllöttelevä erakko?
Vuosia sitten olin monessa mukana. Kävin kansalaisopiston jumpparyhmässä, kantritanssissa, bailatinossa ja näytelmäpiirissä ja olin mukana monessa paikkakuntamme yhdistyksessä. Joissakin olin rivijäsenenä, joissakin sihteerinä tai puheenjohtajana. Muitakin luottamustoimia oli.
Kun työt rupesivat viemään pois kotoa, jätin kaikki yhdistykset ja luottamustoimet yksi kerrallaan. Periaatteeni on, että jos en pysty osallistumaan aktiivisesti, jättäydyn kokonaan pois. Näennäisjäsenyys ei mielestäni ole reilua muille. Kansalaisopiston ryhmät ja säännölliset lenkit naapurin kanssakin jäivät väkisin menneisyyteen.
Asia ei ole muutamaan vuoteen vaivannut minua. Yhdistysten ja luottamustoimien osalta olin jopa hyvin tyytyväinen. Oli vapauttava tunne, että minua ei vapaa-ajalla odoteta minnekään, eikä minulta odoteta mitään. Työssäni olen niin paljon tekemisissä ihmisten kanssa, että jossakin vaiheessa en kaivannut vapaa-ajalle sosiaalisia kontakteja.
Kun aikaa on kulunut, on kuitenkin taas tullut tunne, että olisi mukava olla mukana jossakin toiminnassa ja harrastaa jotakin säännöllisesti muitakin ihmisiä tavaten- kotona ja Jyväskylässä. Viime talvena huomasin monesti miettiväni tilannetta istuessani yksin Jyväskylän kämpällä. Facebook-päivityksessänikin taisin asiasta silloin avautua.
Paikkakuntamme kansalaisopiston kurssiesite kolahti äskettäin postilaatikkoon. Se nosti nämä ajatukset taas pintaan. Luvassa olisi vaikka mitä mielenkiintoista. Mutta kun ei. Mihinkään säännöllisesti kokoontuviin juttuihin ei voi lähteä mukaan. Facebookia seuratessa olen huomannut, että Jyväskylässä tapahtuu vaikka mitä mielenkiintoista. Sama juttu- johonkin useammin toistuvaan voisin ehkä kerran päästä ja toisella kerralla taas en. Yksittäiset jutukin sattuvat useimmiten harmillisestä päiville, jolloin en ole paikkakunnalla.
Vapaa-ajan aikatauluihin sitoutumiseen vaikuttaa sekin, että viikonloppuihinkaan en halua sopia mitään säännöllistä läsnäoloa edellyttävää harrastusta. Haluan pitää kalenterin avoinna sille, että lyhyelläkin varoitusajalla voi päättää, olemmeko kotona Pihtiputaalla, Jyväskylässä vai lastenlasten luona Etelä-Suomessa.
Tämä ei ole valitusta. Itse olen tämän elämäntavan valinnut. Mietin vaan, mitä voisin tehdä voidakseni harrastaa aktiivisemmin ja yhdessä muiden kanssa. Vai, onko tämä mahdoton yhtälö?
Lempiharrastuksesta lukemisesta voi nauttia yksin missä vaan. Se ei ole ongelma. Kirjoittaminen rupeaa olemaan rakas harrastus ja sekin sujuu missä vaan. Mutta eivät ne riitä. Niiden parissa olen jokinlainen sosiaalinen irtolainen.
Liikkumista aion ihan tosissani lisätä. Yksin se saattaa jäädä kuitenkin turhan helposti vain aikomukseksi. Uimahallin aion ottaa ohjelmaan ja kävelylenkit, mutta nekin ovat yksinäistä puhaa. Liikunnan lisäämiseen liittyviä ajatuksia kirjoitin edellisessä artikkelissani Taivutko pyyhkimään pyllysi.
Nyt mietin, onko Jyväskylässä esimerkiksi joitakin XXL-kokoiselle rapakuntoiselle sopivia jumpparyhmiä, joihin voi mennä milloin vaan ilman tarkkaa sitoumusta? Näytteleminenkin taas kiinostaa, mutta siinä epäsäännöllisyys taitaa olla liian suuri este.
Luin äskettäin eräästä naistenlehdestä jutun isojen naisten tanssiryhmästä. Iloista irrottelua ajatuksena itsensä hyväksyminen ja liikkuminen yhdessä. Vaikutti todella mielenkiintoiselta. Onkohan sellaista täällä päin? Sitä miettiessä aion joskus yksin ollessani laittaa musiikin kovalle ja tanssia itseni hikeen.
Tai osaako joku suositella jotakin kuntosalia, johon näillä lähtökohdilla ilkeää mennä? Kuntosaliharjoittelu oli aikanaan tuttua ja se kiinnostaa. Kuntosalilla olen kyllä mielelläni yksin ja omaan tahtiin, mutta alkuun tarvitsisin ulkopuolisen tuen antaman sysäyksen, tilannekartoituksen, ohjelman ja paikkaan tutustumisen. Voisihan sitä muidenkin kanssa rupatella, jos muut kävijät olisivat saman henkistä porukkaa. Paikka voisi olla sellainen, että ympärillä ei ole pelkästään timmissä kunnossa olevia nuoria. Maksupolitiikankin pitäisi olla realistinen. Sitoutuminen esimerkiksi vuodeksi kerrallaan jonkun kuntokeskuksen jäsenyyteen ei ole järkevää tässä tilanteessa.
Entä muuta? Pitäisikö ruveta itse tai yhdessä joidenkin kanssa kehittelemään jotakin harrastetoimintaa, johon voi osallistua säännöllisen epäsäännöllisesti. Innolla, ihanien ihmisten kanssa, ilman tiettyyn kellonaikaan kytkettyä sitoutumista. Onko sellaista? Saako sellaista kehiteltyä? Mtä se voisi olla? Löytyisikö jotakin aivan uusia ajatuksia ja tapoja toimia?
Näitä mietin ja aidosti ja vilpittömästi toivoisin vinkkejä ja ajatuksia muiltakin siihen, mitä ja miten voisi harrastaa.
Viimeisimmät kommentit