Minun vastaukseni otsikon kysymykseen on kyllä reissutyö tuo elannon. Yrittäjyys tarkoittaa minulle sitä, että saadakseni tuloja, minun on lähdettävä lähes aina pois kotipaikkakunnalta.
Luin Keskisuomalaisesta artikkelin Keskisuomalainen, jonka mukaan
Keski-Suomen työllisistä noin 27 000 käy töissä kotikuntansa ulkopuolella.
Jäin miettimään, mikä on meidän työn ja asiakkaiden perässä matkustavien yrittäjien tilanne.
Ovatko yrittäjät luvussa mukana?
Tuskin ovat. Eihän yrittäjien asiakkaiden sijaintia käsitykseni mukaan tilastoida mitenkään. Ainakaan minulta ei ole koskaan kyselty, missä päin maata työni takia kuljen.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon suurempi luku olisi, jos meidät reissutyötä tekevät yrittäjät laskettaisiin mukaan. Meitä on Keski-Suomessa varmasti aika paljon. Yksistään kotikunnassani PIhtiputaalla tiedän lukuisia yrittäjiä, jotka saadakseen yritykselle tuloja suuntaavat auton nokan säännöllisesti pois kotimaisemista. Tai hyppäävät julkisiin kulkuneuvoihin. Reissutyö on heille elinehto.
Lukemani artikkeli sai minut muistelemaan, missä vaiheessa yrittäjyyteni muuttui reissutyöksi. Mieleen tulivat myös monet sattumukset ja yllättävät tilanteet.
Kun perustin yrityksen, töitä oli kotipaikkakunnalla ja sen läheisyydessä. Vedin Pihtiputaalla eri mittaisia koulutuksia ja pidin itsestään selvänä, että työkeikat ovat lähellä. Keikat naapuriin lapsuuden ja nuoruuden kotikuntaani Viitasaarelle sisältyivät lähireviiriin.
Kun sain ensimmäisen pitemmän koulutuskeikan vähän kauempaa Kannonkoskelta, kauhistelin joskus aamuisin sinne ajaessani, mitä olen mennyt tekemään. Olinko järkevä, kun tein tarjouksen niin kauas. Tänä päivänä tuo kauhistelu tuntuu huvittavalta. Työthän olivat niin lähellä, että pystyin käymään siellä päivittäin kotoa.
Vähitellen markkinatilanne muuttui. Asiakkaani Ely-Keskus ja TE-toimistot keskittivät koulutuksia isommille paikkakkunnille, tarjouspyyntöjen määrä väheni, tarjoajien määrä kasvoi ja kilpailu kiristyi. Yrittäjänä oli pakko miettiä, muutanko toimintaa vai laajennanko markkina-aluetta.
Koska rakastan tätä työtä eli aikuisten yritystoimintaa ja työllistymistään suunnittelevien ihmisten kouluttamista, ei tarvinnut kauan miettiä. Päätin suunnata katseen kauemmaksi Keski-Suomessa ja naapurimaakuntaan Pohjois-Savoon. Vuorossa olivat koulutukset Äänekoskella, Saarijärvellä, Karstulassa, Keuruulla, Joutsassa, Iisalmessa, Kiuruvedellä, Pielavedellä, Siilinjärvellä, Kuopiossa, Leppävirralla, Varkaudessa, Suonenjoella ja Rautalammilla. Yksi koulutus kesti kuukaudesta kahteen ja niitä oli useampi vuodessa.
Jos matka oli yhteen suuntaan noin sata kilometriä, ajoin usein yöksi kotiin. Hyvin usein myös majoituin paikallissa hotelleissa. Tutuiksi tulivat ihanat ihmiset, mitä moninaisimmat keli- ja tieolosuhteet ja eritasoiset majoituspaikat.
Erityisesti mieleen on jäänyt muutamia tilanteita:
- Vesileppiksestä Leppävirralla tuli yhdessä vaiheessa kuin toinen koti. Kerran menin hotelliin yhdeksän maissa illalla ja vastaanoton iloinen nainen sanoi: hei Riitta, sinähän tulit tänään aikaisin kotiin. Yleensä kotiuduin sinne iltakeikkojen jäkeen paljon myöhemmin.
- Iloinen ei fiilis ollut silloin, kun erään pienen paikkakunnan matkustajakodissa etsin, mikä monista vanhan iso puutalon ulko-ovista vei rappuun, jossa huoneeni oli. Omistajat olivat jättäneet avaimen postilaatikkoon ilman tarkempia ohjeita. Oli melkein keskiyö, kova pakkanen ja viima. Aamiaisella omistaja kysyi,oliko vaikea löytää oikeaa ovea. Saadessaan myöntävän vastauksen hän sanoi: niin minä ikkunasta yöllä vähän katsoin. Silloin en tiennyt, mitä minun olisi pitänyt sanoa.
- Elokuva Hohto tuli mieleen sinä perjantaiyönä, kun olin erään pikkukaupungin hotellin ainoa asiakas. Avain oli valmiina postilaatikossa ja aamiastarvikkeet jätetty jääkaappiin. Iso kolkko hotelli, pimeä syysyö ja käytävillä astelin vain minä.
- Autoilukaan ei aina sujunut ongelmitta. Kerran levisi moottori keskellä Vesannon sydänmaita ja toisella kertaa rengas irtosi kesken ajon myöhään iltayöllä pimeällä Pieksänmäen metsäisellä tiellä. Ystäväksi tullut Autoliiton plus-jäsenyys pelasti kummallakin kerralla. Odotellessa tuli tosin vähän orpo olo. Varsinkin kun puhelimessa ei meinannut Vesannolla olla kenttää. Jouduin esittämään asiani neljälle eri päivystäjälle, kun puhelu katkesi aina pahimmoilleen.
- Jännittyneenä odotin, tuleeko yksi vain neljä lavettiautoa paikalle ja kuinka monta vara-autoa minulle on tulossa.
- Mieleni tasapainon puolesta pelkäsin vähän sinä yönä, kun ajoin mieheni vanhalla mustalla Amerikanraudalla Savon sydämessä Varkaudesta kotiin. Autosta tuli mieleen Ritariässä. PItääkseni itseni virkeänä keskustelin itseni kanssa ääneen, kuinka minä olen yrittänyyden ritari, joka kiitää yötä pitkin kotiin käytyään valistamassa ihmisille yrittäjyyden jaloa sanomaa.
Autoilua en ole koskaan voinut sanoa rakastavani, mutta siltin lähdin aina tien päälle rakastami työn ja asiakkaiden luokse.
Reissutyö oli omalla tavallaan esillä aiemmassakin blogiartikkelissani Yrittäjän kotitoimisto. Reissutyö oli suurin syy siihen, miksi luovuin erillisestä toimistosta Pihtiputaan keskustassa.
Nykyinen reissutyö tuntuu noiden keikkojen jälkeen arkisemmalta. Olen sesonkiaikaan suurimman osa viikosta Jyväskylästä. Ajoa tulee vain pari kertaa viikossa. Yöpaikan tarjoaa vuokraamani vaatimaton pikku kämppä Vaajakoskella.
Viime talvena päätin kulkea pimeän ja talvisen ajan välimatkat ja Jyväskylän liikkumiset bussilla. Enää ei ole niin paljon sattumuksia muisteltavana.
- Mitä nyt bussi särkyi kerran kesken matkan ja jouduimme odottamaan toista kyytiä
- Ja kerran meni Jyväskylään bussilla, joka kiersi pienten mutkaisten ja mäkisten teiden kautta. Tie oli peilijäällä, minä olin välillä ainoa matkustaja ja pelkäsin ihan oikeasti, että kohta ollaan ojassa.
- Tai joskus on kämpällä vetämässäni webinaarissa ollut ylimääräisenä kuuntelijana maalarityttö, joka täytti pintaputkiremontin jäljiltä seinässä olevia aukkoja
- Ja taustamusiikkia webinaariin on järjestänyt naapurissa meneillään ollut pintavesiputkiremontti asiaakuuluvine poraamisineen
Tällä hetkellä en koe olevani edes puhdasverinen reissutyöläinen. Olen järjestänyt olosuhteet niin, että koen, että minulla on kaksi kotia, joiden välillä surffailen.
Kimmokkeen tähän pohdintaan antoi alussa mainitsemani Keskisuomalaisen artikkeli ja tarkoituksena oli käynnistää keskustelua siitä, paljonko meitä reissuyrittäjiä mahtaa olla ja minkälaisia kokemuksia itse kenelläkin siitä on. Tapani mukaan innostuin kuitenkin ensisijaisesti muistelemaan omia kokemuksiani.
- Olisi kuitenkin mukava kuulla, minkälaisia kokemuksia on sellaisilla yrittäjillä, joille reissutyö tuo elannon.
Viimeisimmät kommentit