Yrittäjän verotus on asia, joka askarruttaa monia yritystä suunnittelevia ja yrittäjänä toimivia. Kirjoitin edellisessä artikkelissani toiminimiyrittäjän verotukseen liittyvistä asioista. Artikkelin voit lukea täältä.
Artikkelissa kerroin, että verotuskäytäntöihin on tulossa muutoksia ja että kirjoitan niistä tarkemmin vähän myöhemmin syksyllä. Vaikka nyt ei vielä kovin myöhäinen syksy ole, haluan tuoda esiin keskeisimpiä muutoksia nyt. Muutoksia, joista osa astuu voimaan, jos lakiesitykset menevät läpi. Osa on jo varmoja asioita.
Kirjoittaessani tätä artikkelia olen keskustellut kirjanpitäjäni Aulis Loukusan kanssa www.aulisloukusa.fi
Lähteenä olen käyttänyt myös Verohallinnon sivuja www.vero.fi
Ajankohtaista tietoa löytyy myös seuraavilta sivuilta:
Veronmaksajat.fi, Suomen yrittäjät
Olen koonnut tähän artikkeliin tietoiskunomaisesti keskeisimpiä asioita. Tarkempia tietoja löydät Verohallinnon sivuilta ja muista tietolähteistä.
Veroasioiden valtuutukset muuttuvat marraskuun alussa
Olen koulutuksissamme kehottanut yrityksen perustaneita hankkimaan itselle ns. Katso-valtuutuksen, jolla yrittäjät hoitavat sähköisesti erilaisia asioita ja voivat valtuuttaa muita hoitamaan asioitaan. Nyt tämä on poistumassa ja tilalle tulee Suomi.fi-valtuutus.
Valtuutuksia voi tehdä jo nyt, mutta ne astuvat voimaan 1.11.2018. Valtuutuksen voi tehdä Suomi.fi:n Valtuudet-palvelussa.
Yrittäjien on itse huolehdittava, että Katso-valtuutukset muutetaan Suomi.fi-valtuutuksiksi. Muutos ei tapahdu automaattisesti. Jos tilitoimistosi ilmoittaa esim. arvonlisäveron määrän verottajalle, on muutos muistettava tehdä. Yrittäjän on itse vatuutettava asioiden hoitaja. Tilitoimisto ei sitä voi tehdä.
Minä valtuutin äskettäin oman kirjanpitäjäni. Valtuutuksia voi antaa kahdenlaisia : veroasioiden hoitoon ja veroilmoittamiseen. Minä annoin kummankin valtuutuksen.
Uudella valtuutuksella voi asioida kaikissa Verohallinnon palveluissa: OmaVerossa, Lomake.fi:ssä, Ilmoitin.fi:ssä, asiakaspalvelussa, puhelinpalvelussa ja chatissa. Yrittäjä itse tai hänen asioitaan hoitava taho.
Verohallinto suosittelee Suomi.fi-valtuuksien käyttöönottoa vuoden 2018 aikana. Katso-valtuutuksillakin voi asioida vuoden 2019 loppuun saakka. Toiminiyrittäjien ja maatalousyrittäjien asioiden hoitajat kuten esim. tilitoimistot eivät kuitenkaan enää voi hoita Katso-valtuutuksilla asioita OmaVero-palvelussa ellei niille myönnetä uutta valtuutusroolia.
On siis kätevintä, että toiminimiyrittäjät ja maatalousyrittäjät siirtyvät mahdollisimman pian Suomi.fi- valtuutuksen käyttäjiksi. Ja tätä suositellaan kaikille yritysmuodoille. Myös yksityishenkilöt voivat valtuuttaa muita hoitamaan asioitaan.
Jos yrityksessä maksetaan palkkoja ja jos tilitoimisto tai joku muu ulkopuolinen hoita palkanmaksun , on vuoden 2019 alusta lähtien muistettava antaa heille Suomi.fi-valtuuksessa oikeus myös Tulorekisterin käyttämiseen.
Mikä on tulorekisteri?
Verohallinto ottaa ensi vuoden alussa käyttöön tulorekisterin. Palkkatiedot ilmoitetaan 1.1.2019 lähtien tulorekisteriin heti palkan-maksun yhteydessä. Palkanmaksutiedot on jatkossa ilmoitettava työntekijäkohtaisesti viiden päivän kuluessa palkanmaksusta.
Tulorekisteri korvaa nykyisin mm. Verohallinnolle, työeläkelaitoksille ja työttömyysvakuutusrahastolle toimitettavia vuosi-ilmoituksia. Lisätietoa tulorekisteristä voit lukea verottajan sivulta täältä.
Jokaisen palkkoja maksavan on muistettava huolehtia asiasta. Maksatpa palkkoja itse tai hoitaapa asian tilitoimisto.
Asiointi omaveropalvelussa
OmaVero on verottajan verkkopalvelu. Ensi vuodesta lähtien suurimman osan veroasioista voi hoitaa tämän palvelun kautta,
Tämän vuoden verokorttia voi tarvittaessa muuttaa OmaVerossa 9. marraskuuta lähtien. Vuoden 2019 kortteihin voi tehdä muutoksia joulukuun puolivälistä lähtien.
Marraskuusta alkaen OmaVerossa voi myös hakea ennakkoveroa tai lisäennakkoa, tarkastella verotuspäätöksen tietoja, tehdä oikaisuvaatimuksen tai vastata selvityspyyntöön ja maksaa veroja verkkomaksuna.
Yksi veroprosentti kaikille tuloille
Ensi vuoden verokortti on erilainen kuin ennen. Uudessa verokortissa on vain yksi tuloraja koko vuoden palkoille.
Viimeisimmät kommentit